TOIMINTAOHJEET

Luethan ohjeet huolella ennen kuin varaat ajan ja tulet pelaamaan, kiitos!

  • Jos sinulla on vähänkin kipeä olo, jää kotiin. Mikäli lähipiirissäsi on flunssan oireita, on myös tällöin parempi jäädä kotiin.
  • Jos olet palannut ulkomailta, pidäthän 14 vrk karanteenin paluusi jälkeen, ja saavut peleille vasta tämän jälkeen.
  • Yli 70 vuotiaita ja muita riskiryhmiin kuuluvia pyydetään noudattamaan valtioneuvoston toimintaohjetta
  • Tarkoituksenamme on mahdollistaa ulkoilu, joten saavuthan paikalle vasta juuri ennen lähtöaikaa (15min ennen omaa lähtöaikaa) ja poistuthan välittömästi pelin jälkeen. Alueelle ei tule jäädä keskustelemaan eikä ”parveilemaan”. Tämä tulee huomioida erityisesti klubin piha-alueilla, parkkipaikoilla ja harjoitusalueilla. Koko ajan pidetään kaikkiin henkilöihin sosiaalinen turvaetäisyys eli vähintään kaksi metriä ja muistetaan pelaajan henkilökohtainen vastuu golfkentän ohjeistuksen noudattamisesta.
  • Kierros 1-4 hlön ryhmissä. Suosittelemme, että ryhmä koostuu perheenjäsenistä tai muuten koronan aikana keskenään tekemisissä olevista vakiintuneista pelikavereista. Jos pelaaja haluaa voidaan ryhmä sulkea yhdelle, kahdelle tai kolmelle hengelle, pyydämme kohteliaasti ilmoittamaan siitä caddiemasterille, joka sulkee ryhmän.
  • Lainakärryt ovat käytössä. Kärryille kaksi aluetta desinfioidut ja käytetyt. Muista palauttaa kärryt aina käytettyjen kärryjen puolelle desinfiointia varten. Suosittelemme käyttämään omaa golfkärryä tai kantamaan bägiä.
  • Viheriöllä lipputankoon ei saa koskea, vaan se on pidettävä reiässä. Reiästä saa nostaa vain oman pallon.
  • Bunkkeriharavat ovat pois käytöstä, samoin kuten kentän roskakorit ja mailapesurit. Pelaajien tulee tasoittaa tekemänsä jäljet parhaansa mukaan jaloillaan ja mailallaan. Tilapäinen paikallissääntö koskien bunkkereita: Huonosti tasoitetut/tasoittamattomat kohdat bunkkerissa katsotaan kunnostettaviksi alueiksi, jolloin pelaaja voi vapautua ilman rangaistusta pudottamalla pallon sellaiseen kohtaan bunkkerissa, jossa kunnostettava alue ei häiritse. Tämä tilapäinen paikallissääntö on voimassa toistaiseksi.
  • WC:t ovat käytettävissä klubin aukioloaikoina. Ulkoalueen WC:t suljettuna.
  • Hyvä käsihygienia: Pese käsiä saippualla aina mahdollisuuksien mukaan ja pidä mukanasi käsidesiä.
  • Nauti ulkoilmasta ja pelistä, pidä positiivinen vire yllä ja hymyile!

Klubi avoinna 30.4.-3.5.2020:

·         30.4. klo 12-17

·         1.5.  klo 10-15

·         2.5.  klo 10-15

·         3.5.  klo 10-15

Green Fee – hinta 30€.

Hinta voimassa toistaiseksi. 

Käytössä 9r (väylät 10-18, huom.muuttunut väyläjärjestys) kesäviheriöille! Koko kenttä aukeaa viikon 19 aikana.